Olen varmasti viallinen. Sairas limainen masokisti.

Päästää pieniä määriä vettä keuhkoihin, ihan vain vähän, painaa pää taas taas pinnan alle. Salpautumaton henki , silti hidastuva ja painaa taas hieman enemmän ja upota hiukan syvemmälle. Yskiä verta ja hymyillä, vuorotellen.

Minua pyydettiin tänään ulos. Aivan yllättäen, kun töissä neuvoin asiakasta. Mukava ja kohtelias, ihan potentiaalinen siis. Mutta kun elämässäni on jo mies.

Minussa on jotain vikaa. Perustavanlaatuista, jonka saa selville vain tutustumalla minuun. Eli minusta ei siis voi pitää oikeasti, olisi ollut epäreilua tuota ko. mysteerimiestä kohtaan suostua hänen pyyntöönsä, koska se olisi vain ajanhukkaa hänelle.

Puristuksissa puun ja kuoren välissä.

Kuin sisustaisi rumaa taloa. Ne tapahtuvat aivan liian helposti.

Tyytyminen. Ja tottuminen.