Arvostan pieniä asioita.

Sininen hetki kesäiltana, valuvien ikkunoiden läpi. Mikään ei kohdallaan, paitsi värit. Täydellisinä. Kuin heittäisi hallitusti vettä akvarelliin.

Merkitykset sulkeutuneiden ihmisten äänessä. Ainoat merkitykset, joita koskaan tulee saamaan. Arvokkaita. Täynnä viittaamattomia viitteitä ja alaviitteitä, riitaan kykenemättömiä. Liian mielikuvituksellisia. Niitä ei ole, mutta silti ne ovat.

Syyssateesta kostea laituri, jota viileät päivät eivät enää jaksa kuivattaa. Luopumisen tunne. Pintaan liimautuvat lehdet. Tumman veden häilyvät varjot ja autio ranta. 

Ahdistus itsestään, maailmasta, ajasta ja paikasta. Tarkoituksista ja siitä, ovatko ne sellaisia.

Käsitys ja käsittämättömyys omasta surkeasta olemassaolostaan.